Julkisen liikenteen työtaistelu jatkuu – "Yhtiöittämishankkeessa se tieto, joka johdolta on tullut työntekijöille, on ollut puutteellista ja vanhentunutta" – Kansan Uutiset kansanuutiset.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from kansanuutiset.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Kansanedustaja Purra ilmoitti torstaina asettuvansa ehdokkaaksi perussuomalaisten puheenjohtajakisaan. Puolue valitsee
Jussi Halla-aholle seuraajan puoluekokouksessa elokuun puolivälissä.
Mukaan kisaan ovat ilmoittautuneet myös kansanedustaja
Sakari Puisto sekä lohjalainen
Juho Eerola harkitsee vielä ja kertoo päätöksestään elokuun alussa.
Ennakkosuosikkina pidetty Riikka Purra sanoo lähtevänsä kisaan velvollisuudentunnosta. Päätökseen vaikuttivat puolueen etu ja Purran kentältä saama kannatus.
–En kaihda johtamista, mutta itseni tyrkyttäjäksi minusta ei ole.
Myönteiseen päätökseen vaikutti myös perheen tuki. Purra asuu Kirkkonummella, ja hänen perheeseensä kuuluu aviomies sekä kaksi lasta.
–On tärkeää, että koti on paikka, jonne voi mennä omana itsenään, tuli sitten politiikassa onnistuttua tai epäonnistuttua.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra pitää tänään tiedotustilaisuuden koskien perussuomalaisten Seinäjoen puoluekokouksen ehdokkuuksia. Jussi Nukari / LEHTIKUVA
STT
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra pitää tänään tiedotustilaisuuden koskien perussuomalaisten Seinäjoen puoluekokouksen ehdokkuuksia.
Purraa pidetään yhtenä todennäköisimmistä perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaista. Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi kesäkuussa, ettei hae jatkoa. Uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa, joka pidetään 14.-15. elokuuta.
Tähän mennessä perussuomalaisten puheenjohtajuutta on kertonut tavoittelevansa esimerkiksi kansanedustaja Sakari Puisto.
Potentiaalisista puheenjohtajaehdokkaista europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on ilmoittanut, ettei tavoittele perussuomalaisten puheenjohtajuutta.
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola on kertonut olevansa jonkin verran kiinnostunut tehtäväst�
Purra lähtee perussuomalaisten puheenjohtajakisaan 2:40
Luetuimmat
08.07.2021 11:17)
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra ilmoitti tiedotustilaisuudessa tavoittelevansa perussuomalaisten puheenjohtajuutta.Â
Purraa on pidetty yhtenä todennäköisimmistä perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaista. Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi kesäkuussa, ettei hae jatkoa. Uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa, joka pidetään 14.-15. elokuuta.
Tähän mennessä perussuomalaisten puheenjohtajuutta on kertonut lisäksi tavoittelevansa esimerkiksi kansanedustaja Sakari Puisto.
Potentiaalisista puheenjohtajaehdokkaista europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on ilmoittanut, ettei tavoittele perussuomalaisten puheenjohtajuutta.Â
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola on kertonut olevansa jonkin verran kiinnostunut tehtävästä. Hänen mukaansa kisaan lähtö riippuu siitä, ketk