comparemela.com

Jane Husu Rock News Today : Breaking News, Live Updates & Top Stories | Vimarsana

Tutkimus on tärkeä pohja maatalouden ilmastotalkoille

PUHEENVUORO Suomen maatalous on tärkeä elinkeino kansallisen ruokakulttuurin, elintarviketeollisuuden ja huoltovarmuuden kannalta. Kuluttajat ovat toistuvasti ilmaisseet ostopäätöksillään halunsa syödä kotimaista ruokaa. Maatalous ja sen maankäyttö tuottavat yhteensä noin 27 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Maataloudelta odotetaan merkittävää ilmastopäästöjen vähentämistä jo vuoteen 2030 mennessä ja erityisesti vuoteen 2035 mennessä, jolloin Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali. Maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen tuntuva vähentäminen on pitkän matkan juoksua niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Helppoja, nopeita ratkaisuja on vaikea löytää, mutta pitkän aikavälin mahdollisuudet vähentää maatalouden päästöjä ovat tuntuvat – Suomessa jopa useiden megatonnien CO2-ekvivalentin suuruusluokkaa.

Koronalait ensin, vanhukset ja vammaiset saavat nyt odottaa – Yle kysyi kansliapäälliköiltä, mitkä lait ovat jääneet koronan varjoon

Koronalait ensin, vanhukset ja vammaiset saavat nyt odottaa – Yle kysyi kansliapäälliköiltä, mitkä lait ovat jääneet koronan varjoon
yle.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from yle.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

Pielavesi TV on valittu vuoden 2020 4H-kerhoksi – Pielavedellä lapset vloggaa oman asuinalueen mahdollisuuksista

Pielavesi TV on valittu vuoden 2020 4H-kerhoksi – Pielavedellä lapset vloggaa oman asuinalueen mahdollisuuksista
savonsanomat.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from savonsanomat.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

Lukijoilta: TEKSTATEN

Lukijoilta: TEKSTATEN
ilkkapohjalainen.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from ilkkapohjalainen.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

© 2025 Vimarsana

vimarsana © 2020. All Rights Reserved.