Kopioi linkki
Maanantaina Hakaniemen mansikkakauppa oli vielä hiljaisen puoleista, mutta Irene Rissanen (kesk.) odottaa pian vilkkaampaa. Avustamassa Nora Vilokkinen ja Sarita Tuononen.
Kuva: Ivan Bessedin/IS
29.6. 6:15
Kuluva kesä on ollut yhdelle perinteiselle kesäherkulle eli mansikalle suotuisa, sillä sekä kosteutta että lämpöä on ollut sopivassa suhteessa. Tämä merkitsee sitä, että toreilla ja kaupoissa ei ole pulaa myytävästä.
Helteisellä Hakaniementorilla kojujen ympärillä ei kuitenkaan näy ruuhkaa, vaikka yksittäisiä mansikanmaistelijoita riittää.
Torilla vuosikymmeniä mansikkaa myyneen Irene Rissasen mukaan hiljaiselo on normaalia heti juhannuksen jälkeen.
– Loppuviikolla odotetaan jälleen vilkastuvaa, toteaa Laatumarja-perheyritystään pyörittävä Rissanen, joka on jo toisen polven mansikanmyyjä.
1944-52 sotakorvaukset: antimagneettinen kultakuunari oli sotakorvausaluksista erikoisin –koivistolaiset puukuunaritkin piti palauttaa tuotantoon
tekniikkatalous.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from tekniikkatalous.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Nokia voi joutua kokemaan USA:n armottomuuden
kauppalehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from kauppalehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.