Ulkomailla elää vaalipiirin kokoinen määrä äänioikeutettuja suomalaisia – näin heidät voisi saada äänestämään
Eduskuntavaaleihin on alle kaksi vuotta, ja Suomen rajojen ulkopuolella muhii valtava käyttämätön äänireservi. Kyselyn mukaan asuinmaalla voi olla yhteys siihen, mitä puolueita ulkosuomalaiset kannattavat.
Vaalivirkailijana Ulla Suortti valvoi, kun Emma Mether äänesti ennakkoon presidentinvaaleissa Suomen suurlähetystössä Brysselissä tammikuussa 2018. Kuva: Anniina Luotonen / Lehtikuva
Sakari Nuuttila
Vaikka
Jarmo Karttunen muutti Hyvinkäältä Luxemburgiin jo yli 20 vuotta sitten, hän on äänestänyt siellä asuessaan kaikissa mahdollisissa suomalaisissa vaaleissa.
– Täällä äänestäminen on aina tehty helpoksi, joten en nähnyt syytä katkaista hyvää perinnettä. Lisäksi haluan pitää yhteyttä suomalaiseen yhteiskuntaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun ainakin minimipanoksella, eli ottamalla osaa vaaleihin, Karttunen sanoo
Pitäisikö varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja nostaa? Näin puolueet Helsingissä vastaavat - Kaupunki
hs.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from hs.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
59 prosentin kannatus: Keskusta on MT:n kyselyssä metsänomistajien ylivoimainen ykkösvalinta tulevissa kuntavaaleissa
maaseuduntulevaisuus.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from maaseuduntulevaisuus.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.