Eri maiden juomakulttuuriin perehtynyt Jyväskylän yliopiston Suomen historian professori
Kustaa H.J. Vilkuna huomauttaa, etteivät tanskalaiset suinkaan ole aina olleet olutkansaa.
Tanskan kehittyminen nykyisenkaltaiseksi oluen suurvallaksi juontaa juurensa 1800-luvulle, jolloin viinalle määrättiin maassa 1000 prosentin valmistevero. Se tarkoitti sitä, ettei sitä (viinaa) kukaan enää halunnut , Vilkuna sanoo.
Valmisteveron käyttöönoton jälkeen kulutus siirtyi miedompiin alkoholijuomiin. Koska viinan juominen piti kulttuurisista syistä korvata jollain, alkoivat tanskalaiset juoda olutta. Eivät he olleet olutkansa. He joivat viinaa siihen saakka , Jyväskylän yliopiston Suomen historian professori muistuttaa.
Lue lisää:
300 vuotta sitten Pohjanmaalla tehtiin hirmutöitä, joista nyt tuomittaisiin kansanmurhana – Raaimmista verilöylyistä jäivät todistamaan vain ruumiskasat
yle.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from yle.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Juovuksissa ei saanut kirkkoon tulla, mutta kyllä sinne silti tultiin – Suomessa on vuoden vaihtumista juhlittu alkoholilla läpi historian
ksml.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from ksml.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Näköislehdessä tänään: Ei pelkkä pelimannisoitin – Netta Skog näyttää maailmalle, että harmonikka taipuu vaikka metallimusiikkiin
aamuposti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from aamuposti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.