Republikaanitkin ottavat yhä näkyvämmin kantaa rokotteiden puolesta
WASHINGTON
Yhdysvalloissa useat republikaanipoliitikotkin ovat alkaneet ottaa yhä voimakkaammin kantaa koronarokotteen ottamisen puolesta, kun viruksen deltamuunnos on nostanut tartuntamäärät jälleen kasvuun eri puolilla maata.
Yhdysvaltain rokotustahti on hyytynyt kesän aikana. Noin puolet yhdysvaltalaisista on saanut jo molemmat rokoteannokset, mutta suuri osa aikuisväestöstä on edelleen rokottamatta, ja moni ei aio ottaakaan rokotetta periaatteellisista syistä.
Kyselyiden perusteella selvästi suurempi osa rokottamattomista on republikaanien kuin demokraattien äänestäjiä, ja rokotuksista näyttääkin tulleen jälleen yksi rintamalinja Yhdysvaltojen poliittisissa taisteluissa. Monien republikaanien rokotenihkeyden taustalla on sekä konservatiivien perinteinen epäluulo hallitusta kohtaan että konservatiivimedioiden levittämät rokotevast
USA:ssa riita Nord Streamista – Joe Biden antautui Venäjälle – verkkouutiset fi
verkkouutiset.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from verkkouutiset.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Republikaanitkin ottavat yhä näkyvämmin kantaa rokotteiden puolesta – kelkkansa käänsi myös konservatiivinen tähtijuontaja
is.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from is.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.