Suomi antaa kolme miljoonaa euroa afgaanipakolaisten auttamiseen YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta, kertoo Suomen ulkoministeriö. YK:n arvioiden mukaan yli kolmannes maan väestöstä tarvitsi humanitaarista apua jo keväällä, nyt apua tarvitsee väestöstä jo noin puolet. Lisäksi paineen alla ovat myös Afganistanin naapurimaat, joihin ihmisiä pakenee.
Suomi antaa kolme miljoonaa euroa afgaanipakolaisten auttamiseen YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin mukaan on tärkeää, että myös Suomi kantaa vastuunsa pakolaisten auttamisessa.
Suomi antaa kolme miljoonaa euroa avustusta afgaanipakolaisten auttamiseksi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta. Tänään 19. elokuuta vietetään kansainvälistä humanitaarisen avun päivää.