Kuva: Stefano Spaziani / ZUMA / Mvphotos
4:29 | Päivitetty 6:17
Haitin presidentin Jovenel Moïsen salamurhaan osallistui ainakin 28 ihmistä, kertoo Haitin poliisi. Surmaan kytkeytyneistä kaksi on yhdysvaltalaisia ja loput kolumbialaisia.
Poliisi kertoo ottaneensa kiinni kaikkiaan 15 kolumbialaista sekä kaksi yhdysvaltalaista, joilla on Haitilaiset sukujuuret. Lisäksi poliisipäällikkö Leon Charles kertoo kolmen kolumbialaisen saaneen surmansa ja kahdeksan olevan vielä karkuteillä.
Keskiviikkona poliisi kertoi neljän epäillyn saaneen surmansa ja esimerkiksi yhdysvaltalainen NBC News kertoi yhteensä seitsemän kuolleen. YK:n Haitin lähettiläs Helen La Lime kertoi niin ikään aiemmin, että poliisi olisi tappanut neljä presidentin asunnolle hyökännyttä.
Charles ei kuitenkaan uutistoimisto AFP:n mukaan kertonut, mistä eriävät tiedot kuolleista johtuvat.
Haitin presidentin
Jovenel Moïsen salamurhaan osallistui 28 ihmistä, kertoo Karibialla sijaitsevan maan poliisi. Surmaan kytkeytyneistä kaksi on Haitin poliisin mukaan yhdysvaltalaisia ja loput kolumbialaisia.
Poliisi kertoo ottaneensa kiinni kaikkiaan 15 kolumbialaista sekä kaksi yhdysvaltalaista, joilla on haitilaiset sukujuuret. Lisäksi poliisipäällikkö
Leon Charles kertoo kolmen kolumbialaisen saaneen surmansa ja kahdeksan olevan vielä karkuteillä.
Keskiviikkona poliisi kertoi neljän epäillyn saaneen surmansa, ja esimerkiksi yhdysvaltalainen NBC News kertoi yhteensä seitsemän kuolleen. YK:n Haitin-lähettiläs
Helen La Lime kertoi niin ikään aiemmin, että poliisi olisi tappanut neljä presidentin asunnolle hyökännyttä.
Poliisipäällikkö Charles ei kuitenkaan uutistoimisto AFP:n mukaan kertonut, mistä eriävät tiedot kuolleista johtuvat.
09.07.2021 05:46
Haitin presidentin Jovenel Moisen salamurhaan osallistui ainakin 28 ihmistä, kertoo Haitin poliisi. Surmaan kytkeytyneistä kaksi on yhdysvaltalaisia ja loput kolumbialaisia.
Poliisi kertoo ottaneensa kiinni kaikkiaan 15 kolumbialaista sekä kaksi yhdysvaltalaista, joilla on Haitilaiset sukujuuret. Lisäksi poliisipäällikkö Leon Charles kertoo kolmen kolumbialaisen saaneen surmansa ja kahdeksan olevan vielä karkuteillä.
Keskiviikkona poliisi kertoi neljän epäillyn saaneen surmansa ja esimerkiksi yhdysvaltalainen NBC News kertoi yhteensä seitsemän kuolleen. YK:n Haitin lähettiläs Helen La Lime kertoi niin ikään aiemmin, että poliisi olisi tappanut neljä presidentin asunnolle hyökännyttä.
Charles ei kuitenkaan uutistoimisto AFP:n mukaan kertonut, mistä eriävät tiedot kuolleista johtuvat.
Haitin presidentin salamurhaan osallistui poliisin mukaan ainakin 28 ihmistä, kahdeksan epäiltyä on yhä karkuteillä
Haitissa poliisi on ottanut kiinni useita ihmisiä, joiden uskotaan liittyvän varhain keskiviikkona surmatun presidentti Jovenel Moisen salamurhaan. LEHTIKUVA/AFP
8.7.2021 23:02
Haitin presidentin
Jovenel Moisen salamurhaan osallistui 28 ihmistä, kertoo Karibialla sijaitsevan maan poliisi. Surmaan kytkeytyneistä kaksi on Haitin poliisin mukaan yhdysvaltalaisia ja loput kolumbialaisia.
Poliisi kertoo ottaneensa kiinni kaikkiaan 15 kolumbialaista sekä kaksi yhdysvaltalaista, joilla on haitilaiset sukujuuret. Lisäksi poliisipäällikkö
Leon Charles kertoo kolmen kolumbialaisen saaneen surmansa ja kahdeksan olevan vielä karkuteillä.
Keskiviikkona poliisi kertoi neljän epäillyn saaneen surmansa, ja esimerkiksi yhdysvaltalainen kertoi yhteensä seitsemän kuolleen. YK:n Haitin-lähettiläs
Charlesin mukaan poliisi oli jahdannut salamurhaajia välittömästi Moiseen ja hänen vaimoonsa kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen.
Maan virkaatekevän pääministerin Claude Josephin mukaan aseistettu joukkio surmasi Moisen tämän kotona paikallista aikaa keskiviikkona alkuyöstä. Hyökkääjät olivat Josephin mukaan ulkomaalaisia, jotka puhuivat englantia ja espanjaa .
Vaimon tila vakaa
Josephin mukaan Moisen vaimo haavoittui hyökkäyksessä ja on sairaalassa. Joseph kertoi samalla olevansa nyt Haitin johdossa. Uutistoimisto AFP:n mukaan surmatun presidentin vaimoa hoidettiin alkujaan paikallisessa sairaalassa, mutta hänet on sittemmin evakuoitu ambulanssilennolla Miamissa sijaitsevaan sairaalaan.
Joseph on kertonut sittemmin, ettei presidentin vaimon henki ole enää vaarassa ja tarkentanut vielä myöhemmin tämän tilan olevan vakaa.