comparemela.com

Latest Breaking News On - Think kakela - Page 1 : comparemela.com

HS:n epäillään paljastaneen turvallisuussalaisuuden joulukuussa 2017 julkaistussa Viestikoekeskus-jutussa – miksi tutkinta on kestänyt vuosia?

Helsingin Sanomien uutisointia on tutkittu turvallisuussalaisuuden paljastamisena. TIMO JAAKONAHO / LEHTIKUVA Jecaterina Mantsinen, Iiro-Matti Nieminen / STT Rikostutkinta Helsingin Sanomien joulukuussa 2017 julkaisemasta Puolustusvoimien Viestikoekeskusta käsittelevästä jutusta on kestänyt yli kolme ja puoli vuotta. Lehden uutisointia koskeva rikosepäily siirtyi syyteharkintaan viime joulukuussa, mutta tutkinta siitä, miten sotilastiedustelua koskevaa salassa pidettävää aineistoa päätyi HS:n haltuun, jatkuu yhä. Helsingin Sanomien uutisointia on tutkittu turvallisuussalaisuuden paljastamisena. Poliisi on aiemmin kertonut tutkivansa mahdollista tietovuotoa nimikkeellä virkasalaisuuden rikkominen. Keskusrikospoliisi (KRP) ei kommentoi esimerkiksi sitä, milloin rikoksen epäillään tapahtuneen. Tutkinnan on määrä valmistua syksyllä. Poliisi ei ole ottanut kantaa siihen, ketä tietovuodosta epäillään. STT:n tietojen mukaan epäiltynä on ollut Puolustusvoim

HS:n epäillään paljastaneen turvallisuussalaisuuden Viestikoekeskus-jutussa – vuosia kestäneen tutkinnan on määrä valmistua syksyllä

HS:n epäillään paljastaneen turvallisuussalaisuuden Viestikoekeskus-jutussa – vuosia kestäneen tutkinnan on määrä valmistua syksyllä 2:24 Katso video: Viestikoekeskuksen vuotaneista asiakirjoista aloitettiin rikostutkinta vuonna 2017. MTV uutisoi kohusta samana päivänä, kun artikkeli julkaistiin. Luetuimmat 19.07.2021 02:00 Rikostutkinta Helsingin Sanomien joulukuussa 2017 julkaisemasta Puolustusvoimien Viestikoekeskusta käsittelevästä jutusta on kestänyt yli kolme ja puoli vuotta. Lehden uutisointia koskeva rikosepäily siirtyi syyteharkintaan viime joulukuussa, mutta tutkinta siitä, miten sotilastiedustelua koskevaa salassa pidettävää aineistoa päätyi HS:n haltuun, jatkuu yhä. Mainos (artikkeli jatkuu alla) Mainos (artikkeli jatkuu alla) Keskusrikospoliisi (KRP) ei kommentoi esimerkiksi sitä, milloin rikoksen epäillään tapahtuneen. Tutkinnan on määrä valmistua syksyllä.

Näin toimii jengiläisten rakennusbisnes

Näin toimii jengiläisten rakennusbisnes
iltalehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from iltalehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

© 2024 Vimarsana

vimarsana © 2020. All Rights Reserved.