comparemela.com

Rock Niemela News Today : Breaking News, Live Updates & Top Stories | Vimarsana

Urheilijoiden sydänperäiset äkkikuolemat: syyt ja yleisyys

Lieväkin korona voi olla riski Tavallisen hengitysteiden virusinfektion eli flunssan jälkeinen sydänlihastulehdus eli myokardiitti aiheuttaa aktiiviurheilijoiden äkkikuolemia. Myokardiitin ensioireet voivat olla hyvin vähäisiä, ja siksi tauti on salakavala. Hengitystieinfektiotauti koronan oireet voivat olla vähäisiä, mutta virus voi silti saada elimistössä aikaan arvaamattomia asioita. Siksi esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilukardiologien linjaus on, että koronataudin jälkeen pitää olla ainakin seitsemän päivää oireeton ennen harjoittelun aloittamista. Korven mukaan on mahdollista, että urheilijalla on ollut koronaoireena vain kurkkukipu, mutta liian aikainen urheilun jatkaminen onkin saanut aikaan sydänlihastulehduksen. Korpi kertoo Lääkärilehdessä myös Kuolema juosten -taudista, joka virallisemmin on oikean sydänkammion rasvoittava dysplasia, ARDV. Sitä on havaittu erityisesti Italiassa, mutta myös esimerkiksi ruotsalaisilla äkkikuoleman saaneil

Uusi johtaja Pasi Lehto ja Kari Niemelä kertovat Sydänsairaalasta - Pirkanmaa

Uusi johtaja Pasi Lehto ja Kari Niemelä kertovat Sydänsairaalasta - Pirkanmaa
aamulehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from aamulehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

Taysin Sydänsairaala sai uuden toimitusjohtajan –  Hienoa päästä johtamaan erinomaista edelläkävijäyhtiötä

Taysin Sydänsairaala sai uuden toimitusjohtajan –  Hienoa päästä johtamaan erinomaista edelläkävijäyhtiötä
tamperelainen.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from tamperelainen.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

© 2025 Vimarsana

vimarsana © 2020. All Rights Reserved.