comparemela.com

Latest Breaking News On - Office europe union presidency - Page 1 : comparemela.com

Slovenia aloittaa vuoronsa EU:n puheenjohtajamaana

Heta Hassinen / STT Slovenia aloittaa tänään puolivuotisen kautensa Euroopan unionin puheenjohtajamaana. Slovenia seuraa tehtävässä Portugalia. Koronapandemian hoito ja talouden elpyminen ovat edelleen merkittävässä roolissa myös Slovenian puheenjohtajakaudella. Seuraavan puolen vuoden aikana EU:ssa keskusteltaneen paljon myös ilmastotoimista, sillä EU-komissiolta odotetaan heinäkuussa laajaa lakipakettia asiasta. EU:n puheenjohtajamaa johtaa puhetta jäsenmaita edustavan neuvoston monissa kokouksissa. Nyt alkava puheenjohtajakausi on Slovenian toinen. Maa liittyi Euroopan unioniin vuonna 2004. Sloveniassa puheenjohtajakautta ovat edeltäneet tuuliset ajat. Maan oikeistopopulistinen pääministeri Janez Jansa vältti täpärästi virkarikossyytteen parlamentin äänestyksessä toukokuun lopussa. Jansa voitti äänestyksen äänin 44–42. Virkarikossyytteitä olivat esittäneet vasemmistopuolueet. Jansa haluttiin syytteeseen koronaviruspandemian huonosta hoidost

Yön uutiskooste: Yritykset mukautuvat ajan henkeen osallistumalla Pride-viikkoon, Maahantulo Suomeen helpottui useiden maiden osalta, Kiinan kommunistinen puolue täyttää sata vuotta

6:07 Yön uutiskooste: Yritykset mukautuvat ajan henkeen osallistumalla Pride-viikkoon, Maahantulo Suomeen helpottui useiden maiden osalta, Kiinan kommunistinen puolue täyttää sata vuotta Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi. Suomen suurin Pride-tapahtuma on juhannuksen jälkeen vietettävä Helsinki Pride -viikko. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA STT , Milja Rämö, Arttu Mäkelä Yritykset mukautuvat ajan henkeen osallistumalla Pride-viikkoon Kun yritykset osallistuvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavaan Pride-tapahtumaan, kyse voi olla mukautumisesta ajan henkeen ja identiteettipolitiikan noususta. Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen professori Sami Vähämaa ja kuluttajatutkimuksen dosentti Samuel Piha arvioivat, ettei Pride-viikkoon osallistumisella ole ainakaan negatiivista vaikutusta yrityksen menestykseen.

Asukas sammutti parvekepalon Vantaalla – Palomestarilta vakava muistutus: Muista huoneistoista ei pidä tulla ulos, jos savua ei ole

Asukas sammutti parvekepalon Vantaalla – Palomestarilta vakava muistutus: Muista huoneistoista ei pidä tulla ulos, jos savua ei ole
ilkkapohjalainen.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from ilkkapohjalainen.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

Uudenvuoden hätäpuheluiden ja hälytystehtävien määrä ei juuri muuttunut – ilkivalta tai häiriökäyttäytyminen yleisin syy hälytystehtävään

Uusia koronatartuntoja raportoitu 201, kahden viikon tartuntaluku parituhatta edellistä pienempi

© 2024 Vimarsana

vimarsana © 2020. All Rights Reserved.