6:00
Kun komea omakotitalo Noormarkussa ei mennyt kaupaksi, Seppo Kaunisto tuskastui. Tehoton toimeksianto oli katkolla, ja mies päätti vaihtaa välittäjää. Tarvitaanko tässä ihmeidentekijää, hän tuumi ja työkaveri suositteli Solid Housen Rami Vallia. Seurataan miesten askelmerkeissä onnistuneeseen asuntokauppaan.
1. Perusteellinen pohjatyö
– Kävin kohteessa, juttelin Sepon kanssa ja pääsimme yhteisymmärrykseen. Hankin tarvittavat todistukset, piirustukset ja pöytäkirjat. Mitä aukottomampaa dokumentointi on, sitä vahvemmilla ollaan. Asiakas saa ihastua uuteen kotiin turvallisin mieleen, kun kaikki faktat ovat kohdallaan. Niistä ostaja näkee, että talosta on pidetty huolta. Perehdyn myös alueen hintatasoon ja toteutuneisiin kauppoihin. Näin pyyntihinta saadaan mahdollisimman lähelle myyntihintaa, Rami kertoo.