tarhamehiläisten pesiinsä kuljettamasta siitepölystä on löytynyt jäämiä kasvinsuojeluaineista.
Pitoisuudet olivat niin pieniä, etteivät ne ainakaan tappaneet mehiläisiä välittömästi. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, miten hyvin pienet jäämäpitoisuudet vaikuttaisivat mehiläisiin, kertoo tohtorikoulutettava
Lotta Kaila tekeillä olevasta tutkimuksestaan.
Kasvinsuojeluaineiden määriä pölyttäjissä ei Suomessa ole juuri tutkittu, vaikka pölyttäjien, kuten tarhamehiläisten ja kimalaisten, vaikutus hyönteispölytteisten kasvien satoon ja laatuun on suuri.
Kaila paikkaa tietovajetta väitöstutkimuksessaan, jossa kohteena ovat tarhamehiläiset ja kimalaiset. Lopulliset tutkimustulokset julkaistaneen ensi syksyn aikana.
Tutkimusta tehtiin kahtena vuonna Luonnonvarakeskuksen (Luke) rapsipelloilla Jokioisissa. Mukana oli yhdeksän pesän mehiläiset, joiden pesiinsä kantamasta siitepölystä analysoitiin kasvinsuojeluainejäämiä, Kaila kertoo. Pellot ruisku