Tampereen Pyrintö voitti Kalevan Maljan ensi kerran 71 vuoteen yle.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from yle.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Petteri Mäkinen
Tässä lehdessä on kaksi juttua, joissa soi ainakin jonkinlainen jäähyväisten kaiku.
Alusta eli vuodesta 1995 saakka Suomen suurimman kaupunkifestivaalin järjestelyissä mukana ollut promoottori Timo Isomäki on kasannut bändikattauksen viimeiseen Tammerfestiinsa. Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtajana 34 vuotta toiminut Jarmo Hakanen saavuttaa tänään keskiviikkona ikäluokkansa ylimmän eläkeiän eli 68 vuotta.
Vaikka Isomäen päätyö on ollut artistikattauksen kasaamisessa, amurilaisesta tuli Jussi Santalahden jälkeen vuonna 2005 koko Tammerfestin keulakuva tapahtuman noustessa Suomen suurimmaksi kaupunkifestivaaliksi. Tämän lisäksi Isomäki on jättänyt jälkensä tamperelaiseen musiikkielämään muun muassa Yo-talon pitkäaikaisena toimitusjohtajana ja monien maailmantähtien keikkojen järjestäjänä. Nelonen Media Livelle siirtyneen Tammerfestin ja muiden kesäfestarien jälkeen Isomäki lupaa tuottaa musiikkitapahtumia jatkossakin ainaki
Loppuuko urheilu sunnuntaisin? – Ammattivalmentajien vaatimukset sunnuntailisistä ovat pyllistys talkootyötä tekevälle seuraväelle, ryöpyttää urheilupomo tamperelainen.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from tamperelainen.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.