”Samalla tulisi siirtyä jo seuraamaan tartuntojen määrien ja altistumisten sijaan oikeasti paremmin tilannetta kuvaavia lukuja? Esim. sairaalahoidossa olevien ja tehohoidossa olevien määrää. Onko sairaanhoitomme kantokyky lähelläkään kantokykynsä rajaa?”
Koronatartunnat ovat olleet voimakkaassa kasvussa viime aikoina. Eilen torstaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi 765 uudesta tartunnasta. Tartuntamäärät ovat lähes kaksinkertaistuneet kahden viikon jaksolla verrattuna edellisiin kahteen viikkoon. Sairaala- ja tehohoidon määrä ei kuitenkaan ole rokotusten ansiosta noussut aiempaan tapaan.
Tartuntamäärien kasvaessa myös hallituksen ministereitä on vaadittu palaamaan kesälomiltaan.
Kokoomuksen kansanedustaja
Sanna Mariniin (sd), että hän keskeyttäisi kesälomansa tilanteessa, jossa koronatartuntojen määrä on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun.