Lukijoilta: Oppi koronasta on unohtunut
Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen johtaja Mika Salminen totesi televisiossa, että Suomessa ollaan jo neljännessä korona-aallossa. Hän kertoi, että tartuntaluvut ovat lähteneet taas roimasti lisääntymään. Lauantaina päästiin lukuun 570.
Parisen viikkoa sitten tartunnat olivat jo reilusti alle sadan. Tartuntamäärät ovat nousseet rajoituksia vähennettäessä, vaikka rokotuksetkin ovat lisääntyneet.
Suomen johtavat terveysviranomaiset, hallitus ja ennen kaikkea me suomalaiset olemme viime kuukausina torjuneet jo kolme koronavirusaaltoa onnistuneesti. Kuolleita ja sairastuneita on ollut muihin maihin verrattaessa vähän.
Itsekuri ja suojelutahto on ollut esimerkillistä vain aika-ajoin Suomessa. Nytkin pitää ihmetellä, mihin kolmen edellisen aallon opetukset ja karttuneet kokemukset ovat kadonneet.
Lukijoilta: Liikenneympyrässä väliin tunkeva on usein syyllinen
Markku Hankanen otti ansiokkaasti ja monipuolisen maalaisjärkisesti kantaa (Ilkka-Pohjalainen 16.7.) âMihin unohtui suuntamerkkiâ kirjoitukseeni.
Liikenneympyrät ovat todellakin monelle niitä vähän käyttäneille jonkin asteisen pelon aiheita. Meille paljon ajaville se on sitä vastoin jopa näytön paikka eli kyse on siitä, kuinka rohkeasti me jo liikenneympyrässä ajavien väliin kurvaamme.
Mutta seuraukset ovat sitten aivan jotakin muuta. Kun jo ympyrässä ajava haluaa uudistaa autonsa ja hurauttaa väliin tunkeneen âmaanteiden ritarinâ autoon.
Hankanen kirjoitti, että turha viivyttely ympyrään mentäessä johtunee usein siitä, ettei ajamiseen keskitytä aktiivisesti. Oikeaoppinen liikenneympyrään ajaminen on kiistatta yksi vaativimmista liikennetilanteista.
Lukijoilta: Miksi leirikeskus Pekonranta myydään?
Kuntavaalien keskusteluissa ja lupauksissa tuli yleisesti esiin, että vammaisista, vanhuksista ja sairaista on tärkeä pitää kunnissa ja valtakunnassa hyvää huolta. Tällaisia vaatimuksia tehtiin runsaasti.
Suurimmaksi osaksi puheet osoittautuivat kuitenkin vaalien jälkeen ja jo ennemminkin âhepreaksiâ.
Itsekin kuulun KuuSoten hallitukseen ja ollut mainittujen alojen maakunnallisessakin päätännässä mukana.
Maakuntatasolta on kuitenkin huonoja kokemuksia. Näin siksi, kun olen huomannut jääväni yksin ajamaan syrjäseutujen kuntien etuja. Tämä johtuu siitä, kun kunnista on valittu edustajaksi arkoja henkilöitä. Liian moni tyytyy vain tarjoilun nauttimiseen ja kokouspalkkioiden kuittaamiseen. Ja siihen, että on hienoa olla kunnan edustajana.