Suomi sai esimerkiksi vuolaasti kiitoksia myötätuntoisesta eläytymisestään Tanska-ottelun järkyttävien hetkien aikana. Kun Tanskan tähtipelaaja
Christian Eriksen lyyhistyi kentälle kesken ottelun, Huuhkajien pelaajat ja kannattajat osoittivat tukensa tanskalaisille.
Suomen maajoukkueen pelaajat ja kannattajat taputtivat, kun Tanska palasi kentälle tähtipelaajansa Christian Eriksenin lyyhistymisen jälkeen.
Lahden mukaan EM-kisojen jälkeen päällimmäisenä tunteena on ylpeys. Hän sanoo Huuhkajien suoritusten niin kentällä kuin kentän ulkopuolella olleen erittäin positiivisia.
– Kaikki kommentit, mitä pelaajat ja valmennusjohto antoivat, saivat paljon positiivista aikaan tällä euromatkalla, Lahti sanoo Yle Urheilulle.
Hän kertoo ilolla lukeneensa uutisia, kun nuorille suunnatussa Helsinki Cup -jalkapalloturnauksessa on lähes ennätysmäärä joukkueita.