comparemela.com

Latest Breaking News On - Elsewhere nordic countries - Page 1 : comparemela.com

Yhdeksän maan vertailu: Suomalaiset nuoret aikuiset kaikkein kiinnostuneimpia taloudestaan

06.07.2021 06:24 Suomalaiset nuoret aikuiset ovat muiden maiden kuluttajia kiinnostuneempia henkilökohtaisesta taloudestaan ja suhtautuvat optimistisesti tulevaisuuteen. Tieto ilmenee Klarnan tekemästä kyselytutkimuksesta. Tutkimuksesta selviää myös, että sijoittaminen on jo lähes yhtä suosittua kuin säästäminen. Kryptovaluutat ovat erityisen suosittuja suomalaisten nuorten keskuudessa. Kyselytutkimuksessa vertailtiin yhdeksässä maassa asuvien kuluttajien asenteita henkilökohtaista taloudenpitoa kohtaan. Suomalaisista lähes kolme neljäsosaa 18-25 -vuotiaista sekä 26-35 -vuotiaista kertoi olevansa kiinnostuneita tai hyvin kiinnostuneita omasta taloudestaan. Esimerkiksi Ruotsissa vain vähän yli puolet 18-35 -vuotiaista sanoi samaa. Suomi oli yhdeksästä maasta ainoa, jossa naiset olivat kiinnostuneempia henkilökohtaisesta taloudestaan kuin miehet.

Suomalaiset nuoret aikuiset muiden maiden kuluttajia kiinnostuneempia henkilökohtaisesta taloudestaan – Kryptovaluutat erityisen suosittuja

Suomalaiset nuoret aikuiset muiden maiden kuluttajia kiinnostuneempia henkilökohtaisesta taloudestaan – Kryptovaluutat erityisen suosittuja
kauppalehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from kauppalehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

Pitäisikö poliitikkojen häirinnästä rangaista tavallista kovemmin? - Politiikka

Pitäisikö poliitikkojen häirinnästä rangaista tavallista kovemmin? - Politiikka
is.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from is.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

© 2024 Vimarsana

vimarsana © 2020. All Rights Reserved.