comparemela.com

Latest Breaking News On - Court beach aho - Page 1 : comparemela.com

Käräjäoikeus antaa tänään tuomion Katiska 2 -huumejutussa – syyttäjä hakee Niko Ranta-aholle historiallisen pitkää tuomiota

Niko Ranta-aho, joka tuomittiin ensimmäisessä Katiska-huumejutussa 11 vuoden vankeuteen. Nyt syyttäjä vaatii Ranta-aholle uutta 13 vuoden vankeusrangaistusta edellisen tuomion päälle. Suomessa ei ole koskaan langetettu yli 20 vuoden tuomiota huumerikoksista. Ranta-ahon lisäksi kolmelle muulle miehelle vaaditaan 13 vuoden vankeutta ja muille syytetyille lyhyempiä rangaistuksia. Yhteensä jutussa on 15 syytettyä, joista osa tuomittiin Ranta-ahon tavoin jo ensimmäisessä Katiskassa. Uusien syytteiden mukaan Ranta-aho johti Espanjasta käsin rikollisryhmää, joka oli järjestäytynyt erityisesti huumausainerikosten laajamittaista tekemistä varten. Rikokset olivat suunnitelmallisia, ja niissä tavoiteltiin huomattavaa taloudellista hyötyä, syyttäjä sanoi. Puolustus kyseenalaistanut syyttäjän avaintodisteet Uusi tutkinta sai alkunsa pian sen jälkeen, kun Ranta-aho pääsi tutkintavankeudesta viime vuoden kesäkuussa. Ranta-ahoon oli vapautumisen jälkeen kohdistettu

Käräjäoikeus antaa tuomion Katiska 2:sta – syyttäjä hakee Niko Ranta-aholle historiallisen pitkää tuomiota

Käräjäoikeus antaa tuomion Katiska 2:sta – syyttäjä hakee Niko Ranta-aholle historiallisen pitkää tuomiota Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa niin kutsutusta Katiska 2 -huumevyyhdistä. Pääsyytetty on Niko Ranta-aho (oik.), joka tuomittiin jo ensimmäisessä Katiska-huumejutussa 11 vuoden vankeuteen. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA Maria Rosvall / STT Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa niin kutsutusta Katiska 2 -huumevyyhdistä. Pääsyytetty on Niko Ranta-aho, joka tuomittiin jo ensimmäisessä Katiska-huumejutussa 11 vuoden vankeuteen. Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen. Syyttäjä vaatii Ranta-aholle nyt uutta 13 vuoden vankeusrangaistusta aiemmin tuomitun päälle. Tällaista yli 20 vuoden huumerikostuomiota ei ole Suomessa koskaan langetettu.

Niko Ranta-aho saa tänään tuomion Katiska 2:sta

09.07.2021 05:29 Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa niin kutsutusta Katiska 2 -huumevyyhdistä. Pääsyytetty on Niko Ranta-aho, joka tuomittiin jo ensimmäisessä Katiska-huumejutussa 11 vuoden vankeuteen. Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen. Syyttäjä vaatii Ranta-aholle nyt uutta 13 vuoden vankeusrangaistusta aiemmin tuomitun päälle. Tällaista yli 20 vuoden huumerikostuomiota ei ole Suomessa koskaan langetettu. Ranta-ahon lisäksi kolmelle muulle miehelle vaaditaan 13 vuoden vankeutta ja muille syytetyille lyhyempiä rangaistuksia. Yhteensä jutussa on 15 syytettyä, joista osa tuomittiin Ranta-ahon tavoin jo ensimmäisessä Katiskassa. Uusien syytteiden mukaan Ranta-aho johti Espanjasta käsin rikollisryhmää, joka oli järjestäytynyt erityisesti huumausainerikosten laajamittaista tekemistä varten. Rikokset olivat suunnitelmallisia, ja niissä tavoiteltiin huomattavaa taloudellista hyötyä

© 2025 Vimarsana

vimarsana © 2020. All Rights Reserved.