Lukijalta: Muistetaan varautua myös erikoistilanteisiin Saimaalla liikuttaessa
Joskus veneillessä suunniteltu mukava matka saattaa katketa esimerkiksi tekniseen vikaan. Tällainen tilanne meille tuli eteen perjantaina iltapäivällä, vilkkaimpaan viikonlopun menoliikenteeseen Lappeenrannan lähiväylällä.
Konerikon kärsinyt kanssaveneilijä viittoili apua ja oli ankkuroinut veneensä väylän viereen. Sovimme hinauksesta Lappeenrannan satamaan, johon vene jäisi odottamaan korjausta.
Hinaaminen sinänsä on vaativa ja poikkeuksellinen tehtävä. Meille tämä oli ensimmäinen hinaavana, kerran olemme itse olleet hinattavana. Lisähaastetta operaatiolle antoi vilkas liikenne ja paikoin kapeat väylän kohdat, pienen sivutuulen kera.
Suurin osa veneilijöistä havaitsi ja ymmärsi hinaustilanteen oikein, mutta valitettavasti muutamalta oli joko väistämissäännöt unohtuneet tai tähystäminen laiminlyöty. Pari kertaa oli todella läheltä piti -tilanne, kun suurikokoinen