Festivaalilla esitetään tänä vuonna kaksi pitkää kotimaista elokuvaa ja kaksi suomalaista osatuotantoa.
Näyttelijä Seidi Haarla nähdään ensimmäistä kertaa pitkän elokuvan pääosassa Juho Kuosmasen elokuvassa Hytti nro 6. Haarla valittiin aiemmin tänä vuonna yhdeksi kahdestatoista tulevaisuuden lupauksesta European Shooting Stars -tapahtumassa. Kuva: Festival de Cannes
Janne Sundqvist
Päivitetty 6.7. 11:38
Suomalainen elokuva kilpailee jälleen Kultaisesta palmusta, kun punainen matto levitetään Cannesin festivaalipalatsin rappusille Ranskan Rivieralla. Tällä kertaa elokuvajuhlien matolla ei steppaa
Juho Kuosmanen.
Maailman arvostetuin elokuvafestivaali palaa tänään tiistaina koronan aiheuttamalta tauolta. Viime vuoden elokuvajuhlat jouduttiin perumaan viime tinkaan pandemian takia. Tänä vuonna koronaturvallisuuteen ja kävijöiden testaamiseen kiinnitetään paljon huomiota.