Kalajoella on tulessa yli 300 hehtaaria maastoa. Maastoa on palanut sunnuntaista saakka. GLENN HÄGG / LEHTIKUVA
Milja Rämö / STT
Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoen maastopalo on levinnyt yhä laajemmalle alueelle. Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kertoo STT:lle aamuyhden jälkeen, että arviot paloalueen koosta vaihtelevat 350 hehtaarista 400:aan.
Vielä eilisaamuna paloalueen kooksi arvioitiin 70 hehtaaria.
– Se kasvoi mielettömän nopeasti, Haapanen sanoo STT:lle alkuyöstä.
Palon rajoituslinjoja ei Haapasen mukaan pystytty pitämään puuskittaisten tuulten takia. Tuuli puhalsi eri suunnista, ja palo lähti leviämään yhtä aikaa kolmeen eri suuntaan.
– Palo laajenee edelleen ja hitaammin, mutta se laajenee kohti asumattomia seutuja tällä hetkellä.