Tarina kertoo, että elettiin syksyä 1921, kun kolme herraa Helsingistä lähti kauas kohti pohjoista, Seinäjoelle sähköistysyritystä perustamaan. Puulaaki pantiin pystyyn ja Pohjois-Suomen Sähkö näki päivänvalon sunnuntaina 21. elokuuta 1921.
– Turvallisuutta ei voi liikaa korostaa, Suomen riistakeskuksen Pohjanmaan aluetoimiston riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi painotti ensisanoiksi, kun aiheena oli sorsastuksen aloitus perjantaina kello 12.00 alkaen.
Etelä-Pohjanmaalla toimivan taksivälitysyritys Keskustaksi Oy:n tutkinta on lopetettu, kertoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto (kkv). Päätös on osa laajempaa taksiselvitystä.