04.08. 13:47 42 kommenttia
Suomessa on todettu 872 uutta koronavirustartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) kertoo. Yhtä korkeita päivittäisiä tartuntalukuja on ollut viimeksi maaliskuussa. Epidemian alusta lähtien Suomessa on kirjattu yhteensä 109 230 tautitapausta.
Varsinais-Suomessa uusia koronavirustartuntoja on 89. Viime vuoden keväästä lähtien maakunnassa on todettu 11 587 tautitapausta.
Eniten uusia tartuntoja on kirjattu Turussa, 47 kappaletta. Salossa uusia tautitapauksia on 15 ja Uudessakaupungissa kahdeksan.
Liedossa, Mynämäessä ja Raisiossa on todettu kolme uutta tartuntaa kussakin. Kaksi uutta tautitapausta on Kaarinassa, Loimaalla ja Vehmaalla.
Yksi uusi tartunta on Laitilassa, Maskussa, Nousiaisissa ja Pyhärannassa.
Taudin ilmaantuvuusluku Varsinais-Suomessa on kahden viimeisen viikon ajalta 179 sataatuhatta asukasta kohden.
THL kertoi keskiviikkona kahdesta uudesta koronaan liittyvästä kuolemantapa
Helsingin taivaalla nähdään perjantaina Suomen viidestä hävittäjävaihtoehdosta neljä –Sveitsille kelpasi jo F-35
kauppalehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from kauppalehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Mathias Rustin paluu? Erikoinen näky Helsingin taivaalla hätkähdytti
is.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from is.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.