Veli Liikanen on päättänyt hakea jatkokautta puoluesihteerinä.
– Olen pitänyt tästä työstä, mitä puoluetoimiston johdossa ja kentän tukena olen saanut kaksi vuotta tehdä. Se on ollut suuri kunnia ja haluan sitä jatkaa.
Liikasen mielestä on hyvä, jos puoluejohdossa on jatkuvuutta, eivätkä pestit vaihdu jatkuvasti.
Vihreiden puheenjohtaja
Maria Ohisaloilmoitti keskiviikkona hakevansa jatkokautta puheenjohtajana. Samalla kuultiin onnellinen vauvauutinen, kun Ohisalo kertoi saavansa lapsen joulukuussa.
Liikanen kehuu Ohisaloa viisaaksi ja luotettavaksi puheenjohtajaksi, jonka kanssa on ollut etuoikeutettua tehdä töitä. Hän kannattaa puheenjohtajaa jatkoon.
Jos Ohisalo jatkaa tehtävässä, puheenjohtajan ja sisäministerin tehtäviä sijaistetaan hänen vanhempainvapaansa ajan.
Kolumni: Keppisoppaa ja voikukkakapriksia
Tavaratalo nousi keväällä aivan mökkimme nurkalle. Siitä tuli mainio asioimispaikka, sillä se on aina auki, valikoimaa on runsaasti ja käynnistä selviää joka kerta jonottamatta. Kaiken kukkuraksi koriin kerättävät tuotteet ovat herkullisia ja ilmaisia. Sivuliike löytyy kotimme takapihalta.
Haluatko lukea koko artikkelin?
Jarno Strengell
Kuntavaalien jälkeen kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa on yhteensä 8 859 valtuutettua, joista uusia valtuutettuja 43,9 prosenttia (Tilastokeskus). Monelle uudelle valtuutetulle tulee yllätyksenä, miten huonossa kunnossa kuntatalous on, eikä politiikan tekeminen ole vain iloisia päätöksiä ja vaalilupausten toteuttamista.
Ennen koronaepidemiaa 2019 Manner-Suomen 293 kunnasta 225 kuntaa teki negatiivisen tuloksen (KT), lainaa kunnilla oli yhteensä 18,5 miljardia euroa ja konsernilainaa 39,1 miljardia euroa (Tilastokeskus).
Isolta osaltaan kuntien vaikea taloudellinen tilanne johtuu sosiaali- ja terveyskulujen nopeasta noususta, kasvavasta vanhusväestöstä ja nuorison pahoinvoinnin lisääntymisestä. Monessa kunnassa lähes kaikkia säästötoimenpiteitä on jo käytetty ja lisäsäästöt heikentävät merkittävästi kunnan palvelutasoa.
Kolumni: Kuka tekee tulevaisuuden työt?
Työvoimapula on monilla aloilla jo nyt totta. Joillakin paikkakunnilla on ollut haasteita saada kesäsijaisia hoitotyöhön. Ravintola-ala on rajoitusten purkautuessa menettänyt työntekijöitä lomautusten aikana muille aloille.
Haluatko lukea koko artikkelin?
Suurin keikaus on tapahtunut oppositiossa, jossa kokoomus on vaihtanut paikkaa perussuomalaisten kanssa.
Vielä muutama kuukausi sitten kokoomus jäi perussuomalaisten varjoon, eikä pitkään hallituksessa olleen porvaripuolueen puheenjohtaja
Petteri Orpo näyttänyt löytävän rooliaan oppositiossa. Puolueen sekoilu Helsingin pormestariehdokkaan valinnassa ei parantanut kuvaa. Nopeimmat olivat jo pohtimassa Orpolle seuraajaa.
Perussuomalaiset sen sijaan nousi loppuvuonna SDP:n ohi suosituimmaksi puolueeksi. Ylen edellisissä, eduskuntavaalien kannatusta mitanneissa kyselyissä kokoomus jäi kolmanneksi ja kauas perussuomalaisten ja SDP:n taakse.
Perussuomalaisten puheenjohtaja
Osat ovat kuitenkin vaihtuneet. Suurin voittaja on nyt kokoomus.
Kokoomus ratsasti kesäkuussa neljättä kertaa kuntavaalien voittoon. Väki näyttää hypänneen jälleen niin sanottuihin voittajan vankkureihin, sillä tuoreen kyselyn perusteella kokoomus parantaisi kannatustaan ja nousisi suurimma