Unkarissa tulee tänään voimaan kiistelty laki, jonka EU:n johto on syyttänyt syrjivän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Laki käytännössä kieltää esimerkiksi homoseksuaalisuudesta kertomisen lapsille ja nuorille.
Unkarin pääministerin Viktor Orbanin mukaan lailla pyritään suojelemaan lapsia. Lain vastustajat ovat kuitenkin arvioineet sen yhdistävän pedofilian homoseksuaalisuuteen sekä stigmatisoivan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tukemisen.
Unkarilaiselle aktivistille Dorottya Redaille laki ei tullut yllätyksenä.
ââValtapuolue Fidesz on jo vuosia poistanut opetussuunnitelmasta viittauksia seksuaalivähemmistöihin, sukupuolten tasa-arvoon tai sukupuoleen, Redai sanoo uutistoimisto AFP:lle.
Myös homoseksuaalisuuden rinnastaminen pedofiliaan on kuulunut Fideszin poliitikkojen retoriikkaan viime vuosina, Redai kertoo.